En tiedä kumpi oli Lappalaiskoirien jälkikoulutuksessa kivempaa, se, että näki vanhoja tuttuja vai se, että jäljestettiin ;) Prioriteetit kohdillaan. 

Ensimmäinen jälki oli peruskauraa, pellolla suora, jonka alussa oli nameja 3-5 askeleella ja sen jälkeen ei ollut, Muutaman kymmenen askeleen välein n. koiran mittainen porras sivuun, jotta joutuu pitämään jäljestä huolta. Ruoste nakutti menemään, meni sen verran reippaalla vauhdilla että portaat menivät vähän ohi, mutta hyvin korjasi ja tarkensi.

Toinen jälki oli Sannan ja Leinon kanssa yhtä aikaa ajettu jälki, joka kulki rinnakkain, meni pari kertaa ristiin, ristiinmenojen jälkeen sekä lopussa esine (yhteensä 3). Jäljellä ei ollut nameja. Ruoste häiriintyi vieressä hommia tehneestä Leinosta yllättävän vähän, ja keskittyi jälkeen aika hienosti. Ekaa risteystä, josta Leino oli mennyt, joutui vähän tarkistelemaan, seuraava risteys meni ihan huomaamatta. Esineet se merkkasi todella selvästi (toki niissä oli pieni namipurkki), ja Hertan avustuksella tajusin, että miksi vaatisin muuta ilmaisua, kun esineen merkkaus on niin selkeä. Katsotaan, tuleeko sinne lopulta sitä maahanmenoa/istumista vai mennäänkö pysähtymisellä. 

Lisäksi Hertta näytti hyvän pikkutreenin, jossa esineen tarkennusta naksutettiin ja palkattiin ihan muualla kuin jäljellä. Eli pinikokoinen esine nurmikkoon, ja kun koira löytää, naksu ja nami. Tätä pitää tehdä, jotta esineiden arvo ja mukavuus tulee taas esiin. Kyllä jäljestys oli mukavaa!