Voi kurjuus, kun on tullut vähänlaisesti kirjoiteltua, vaikka tämä vuosi on jälleen ollut opettavainen ja pitänyt nöyränä...

Pelastuskoirakokeissa on oltu. Monta kertaa. Hylsyrivi vain kasvaa.

Toukokuisen jälkikurssin innoittamana treenattiin, ja jäljestettiin kokeessa jo 1,8 km. Sitten hukattiin pahassa kosteikossa ja ohjaajalla loppui usko. Toki siihen vaikutti sekin, ettei oltu löydetty kuin 1 esine piilossa risukon alla joten hylsy olisi kuitenkin tullut.

Hakukokeissa käytiin ainakin neljästi. Ekalla kerralla ei ilmaissut kunnolla edes ensimmäistä maalimiestä. Sen jälkeen nostettiin joka kerta 2 ja kolmas jäi ilmaisematta (yhdessä kokeessa ei löytynyt ollenkaan). Mutta vasta viimeisessä kokeessa sain hyvät analyysit, miksi näin on käynyt. Ilmaisematta jääneet maalimiehet kun ovat olleet niitä, joilta luultavasti (tietämättäni) olen ohjannut koiran pois omalla liikkeelläni. Eli kun takaisin hajulle palatessamme olen kävellyt lähes maalimiehen yli, on koira ollut epävarma, että voikohan tätä nyt ilmaista, kun äskenkin kerran "kutsuit" pois. Olisi vaan joka kerta pitänyt hyväksyä onnetonkin ilmaisu. Tai sitten ilmoittaa ilmaisumuotoja olevan kaksi: jos olen lähellä, niin ei hauku.

Näiden kanssa painiskeltiin siis kesäkausi. Viimeinenkin peruskoe vanhenee keväällä, joten pitäis päättää, luovutetaanko "valmiin" koiran kanssa vai jatketaanko tositarkoituksella vielä ainakin vuosi 2016. Eihän tuo vanha ole, ja työskentelytavaltaan sellainen, että ei itseään loppuun kulutakaan. Jos sitä kävisi niin kauan kuin koira jaksaa. Edes ottamassa oppia ja löytämässä itselleen uusia treeniä vaativia osioita.

Tokossa sain uutta intoa uusien koesääntöjen myötä. Jotenkin tosi loogisia liikkeitä nyt alemmissa luokissa joten eiköhän me kevään koittaessa lähdetä avoimeen luokkaan. Onneksemme meillä on nyt myös pyörinyt lappalaisporukalla pienimuotoinen tokorinki, niin tähänkin saatu säännöllisyyttä ja tavoitteellisuutta. Ja minäkin olen hullutellut ylempien luokkien liikkeitä, tunnaria, hyppynoutoa jne.