Vuoden alkamisen kunniaksi lähdettiin pimeään metsään etsimään (tietystui humalapäissään) kadonneita ihmisiä. Kyseessä oli siis perinteisistä hakutreeneistä vähän poikkeavat etsintätreenit, jossa annettiin koiran hakea omatoimisesti samalla kun itse kuljettiin metsässä yrittäen olla eksymättä.

Rutulla oli kaksi maalimiestä, joista ensimmäisen ohi mentiin, sillä maasto oli sitä kumpuilevaa harjua. Kuljettiin kummun toiselta puolelta, kuin missä maalimies oli, eikä haju kantautunut kukkulan yli. Toinen löydettiin hyvin, mutta ilmaisu oli vähän epävarmaa. Tästä lähdettiin sitten takaisin päin, eikä aikaakaan, kun Ruttu selvästi sai vainun ja haki maalimiehen. Nyt ilmaisukin alkoi jo olla parempaa, ja koiran työskentelyyn saattoi olla tyytyväinen.

Lommolle otettiin kolme suht helppoa maalimiestä, lähelle tietä. Lommolle treeni oli pimeästä huolimatta lasten leikkiä. Into oli kova, ja se oli jo menossa seuraavalle ukolle, ennen kuin ehdittiin edellinen kunnolla pelastaa :D Haastetta sillekin vain treeneihin lisää, ja pikkuhiljaa ilmaisua pitäisi ruveta harjoittelemaan.