Lauantaina käytiin Rutun kanssa koirakentällä tottistelemassa, Lommo sai jäädä kotiin, kun sillä alkoi juuri juoksut. Rutun kanssa tehtiin ensin paikallamakuu (oli vähän levoton, mutta pääsin huomauttamaan ärähdyksellä kun peppu meinasi nousta maasta), sitten jäävät liikkeet käskytettynä, tosin istuminen oli liikkeestä istuminen. Istuminen oli hyvä, avustin vähän hidastuksella, mutta paikallaan Ruttu ei ollut ollenkaan keskittynyt, vaan haisteli ilmaa ja tutkaili jotain ihan muuta. Luoksetulo oli kuitenkin hyvä, ei ennakoinut käskytyksestä. Liikeestä maahanmeno loistava, mutta seisomisessa ennakoi käskyä. Muuten tämä oli kuitenkin ok. Otettiin kuitenkin uudelleen siten, että seuraaminen oli paljon pitempi ja käskytystä tuli useammin. Palkkasin seuraamisesta. Lopulta myöskin seisominen oli hyvä. Sitten vielä tein noudon, lämmittelin parilla nostolla, ja sitten kokonaisena liikkeenä. Vähän oli hidas, joten otin vauhtia liikeeseen pitämällä pannasta kiinni kun heitin, homma toimi ja Ruttu meni laukalla kapulalle ja nosti reippaasti. Tästä palkka ja treenin lopetus.

Hyvänä huomiona oli vaihteleva palkkaaminen (takapalkka, luoksetulo, lyhyt matka) jäävistä liikkeistä, jotta koiran saa keskittymään ja odottamaan aktiivisena, mitä tapahtuu seuraavaksi.

Lommon kanssa käytiin sitten tekemässä namitustreeni jälleen, ja homma alkaa toimia, sillä se on alkanut lenkeilläkin katsella siihen malliin, että jos otan kontaktia, niin saisinko namia... \o/ Tehtiin me siis seuraamista, sivulletuloja ja "kaukokäskyjä", ja kun penikka oli oikein keskittynyt nakin saamiseen, se hoksasi juttuja hyvin nopeasti! Ei se olekaan niin hidasälyinen, miltä välillä tuntuu, kun vaan motivaatio oppimiseen on oikea. :D