Olipa taas mukavat treenit!

Aloitettiin pienillä seuraamisilla, tehtiin käännökset ja kulmat. Sitten vähän hinkattiin suoria, ettei seuraaminen olisi niin väljää. Ja viksu koirahan seuraa väljästi kun vähän kenotan koiran suuntaan ja kävelen vielä vasemmalle kun yritän kävellä suoraan. Tehtiin muutama pitempi henkilöryhmän lähestyminen kehuilla mutta ei namitusta. Namitus alkoi sitten henkilöryhmässä. Ei ongelmia. Sitten luoksetulojen loppuasentoja muutaman metrin matkalta, näköjään Lommo tarvitsee vielä käsiapua, mutta ehkä se tuhannen toiston jälkeen alkaa hoksata :D Sitten kokonainen luoksetuloliike, tosin jouduin vahvistamaan jäämistä, kun meinasikin lähteä matkaan. Lopulta se oli hienosti paikallaan, tuli kutsusta täysillä luokse ja autoin loppuasentoon kädellä mihin palkkasin, sitten vielä perusasentoon siirtyminen. Lopuksi oli paikkamakuu, häiriönä sakemanni, joka antoikin kunnon häiriön, kun se juoksi palloleikissä Lommoa kohti haastaen leikkiin. Lommohan sinkosi mukaan, vaikka selvästi näki siitä, että ainiin, tämä ei ollut sallittua. No, korjattiin sitten, lyhyellä matkalla ja sama koira teki paljon leikkihäiriötä ja luoksetuloja suht lähellä. Lommo heilutteli häntää, mutta pysyi tämän jälkeen mainiosti. Hyvä testi, miten suuren häiriön se kestää. 

Toisessa sessiossa otettiin kaikki koirat ketälle yhtä aikaa, kontaktista paljon palkkaa. Lommo keskittyi hienosti, kun seurattiin ringissä, pysähdeltiin ja tehtiin kännöksiä. Sitten tehtiin pienet paikallaolot siten että muut koirat kiersivät rinkiä meidän ollessa paikkamakuussa. Lommo oli oikein rauhallinen. Pitää olla tyytyväinen pieneen porokoiraan. Kiitos Hertalle taas hyvistä treeneistä ja lenkkiseurasta!