Lauran kanssa taas tokoteltiin, ihanaa vertaistukea. Ensiksi tunnaria ulkona. Oli laatikollinen tyhjiä ja sitten oma piilotettuna ensin hankeen, mikä meinasi vähän tehdä lukkoa. Sitten mentiin auratulle alueelle, jälleen laatikollinen tyhjiä ja oma piilotettuna risujen alle. Nyt rupesi pieni lamppu syttymään, että jossain haisee oikealle. Tuominen tosi huonoa ("kyllä se kotona osaa"), mutta ajatus oli kuitenkin oikea, vaikka kävi tsekkaamassa niitä hajuttomiakin. Eli olenkin ihan toiveikas, tätä treenaamaan ja vahvistamaan.

Seuraamista tehtiin "pitkiä suoria", poikittain maneesilla. Hyviä pätkiä ja hyvä ilme. Ruutua ensin kupille, sitten tyhjään ruutuun, tosi hyvin muistui mieleen. Kiertämistä ilman apuja. ensin läheltä tosi hienosti. Kun mentiin riittävän kauas, tuli hyppyesteet häiritsemään, ja niitä vähän koitettiin hypellä kun ei tajuttukaan enää että se sama kartio on vaan vähän kauempana.

Lopuksi pitkä paikallamakuu sen aikana, kun korjattiin maneesi tyhjäksi. Tosi hieno ja olipa taas kivaa!