Sunnuntaiaamuna kokoonnuttiin isolla porukalla Lehtoniemeen etsimään, olipa mukana kaksi ensikertalaistakin!

Lommo pääsi tositoimiin ekana (minun koirista). Meinasin virheellisesti laittaa kaikki maalimiehet kerralla piiloon, mutta onneksi tajusin pyytää kaksi kolmesta pois piiloista. Lommo tekin mahtavan hyvin töitä, ei säntäillyt päättömästi vaan oikeasti etsi. Tuuli oli tosi hyvä, selkeä tuulevire etelän suunnasta, mutta ei kova tuuli. Ensimmäinen ukko löytyi louhikon päältä, muutama haukku tuli ihan helposti. Toinen maalimies oli romukasojen välissä tuulen alapuolella. Tämänkin Lommo tarkensi oikein mainiosti, haukkui vähän ja sai namit tästä hyvästä. Kolmas oli vähän kauempana tuulen yläpuolella mutta ojan penkalla. Olipa tytöllä taas nenä hienosti auki ja sinne mentiin täysillä. Maalimeiskäyttäytyminen oli oikein rauhallista eikä Lommolla ollut mikään kiire pois maalimieheltä! Ensi kerralla ruvetaan Lommon kanssa hiomaan ilmaisua.

Rutulla oli tarkoitus olla kaksi maalimiestä, mutta piti ottaa vielä kolmas, kun toinen olikin vaikeampi kuin olin odottanut. Molempia lähestyttiin tuulen suunnasta, joten haju kävi hyvin nenään. Ensimmäinen maalimies oli seisovillaan, mutta haukut olivatkin ihan hyvät ja selkeät. Toinen maalimies oli lakanan alla piilossa, sitä piti pitkään haistella, ennen kuin ilmaisu alkoi, ja muutenkin haukku oli vähän katkonaista. Tehtiin sitten vielä toinen lakanapiilo, jossa Ruttu näki kun maalimies lähti piiloa kohti. Nyt ilmaisu meni jo vähän paremmin. Hertta sitten illalla keksi yhden syyn lakanapiilon heikosta ilmaisusta; lakana oli minun oma, joten vieras maalimies oman lakanan alla saattoi olla vähän erikoinen yhdistelmä...

Kiitos maalimiehille, oli taas hurjan mukavaa!