Jälleen vähän harjoiteltiin tokoa lauantaina hallilla.

Aloitettiin Ruudulla, jossa ei ollut aluksi kuin kansi (meni ekalla hienosti). Sitten otettiin kansi pois ja sitten tuli joku aivomato ja pari kertaa jouduttiin etsimään ruudun paikkaa vähän pidempään. Loppuun saatiin kuitenkin ok toisto ilman purkkia ja lopuksi vielä purkille. Seuraavaksi siis askel taakse ja otetaan muutaman varmistustoisto purkin kanssa ja sitten taas ilman.

Sivulletulot ovat vähän parantuneet ja paikka alkaa löytyä mutta kylläpä tätä täytyy vaan treenata, lisää vaan toistoja kotonakin pelin edessä ja ajatuksella. Ja vähän vauhtia, ei voi itse jäädä laahustamaan. Siitä jatkettiin istumistreeniin, ensin vapaasti liikkuen istumisia, ja sitten "kaukoja" jossa maasta istumaan nousuja. Läheltä onnistui hyvin, ja ilman käsimerkkiä paremmin kuin käsimerkin kanssa. Kaukaa ei vielä onnistunut. Tästä palkkausta namia heittämällä niin tulee vähän vauhtia. Sitten hyppyä, joka ei yllättäen onnistunutkaan kerralla (tämän piti olla sellainen mukava välitreeni)... No sitten piti muutaman kerran vahvistaa sitäkin. Loppuun kiertämistä, josta ekalla palkka juoksemisesta, seuraavat kaksi luoksetulon loppuasentoja (käsiavuilla) ja viimeisenä taas juoksusta palkka. Luoksetuloissa on oikeastaan parempi vauhti näin kuin pentuluoksetuloissa (vai kuvittelenko vaan?) joten tätä vaan treeniin mukaan ja sitä loppuasentoakin harjoittelemaan välillä.

Rutun kanssa pidettiin lopuksi hetki hauskaa kun aikaa oli, noutoja pari, sitten kosketusalustaa ja hyppynoutoa sekä aika pitkä pätkä seuraamista ilman välihöpötyksiä. Lopuksi vähän kaukoasennonvaihtoja istu-maahan.