On taas mukava päästä rankan viikonlopun jälkeen töihin lepäämään ;)

Terassin teon, ovien hionnan, ristiäisten ym. lomassa ehdin onneksi vähän tottistella koirien kanssa puistossa ja kotonakin. Puistotreeneissä Ruttu sai odotella kiinni sivumalla, kun leikittiin ja vähän touhuttiin Lommon kanssa, Lommo ei oikein tajunnut, että oltiin hommissa, joten tyydyin siihen, että se jotenkin keskittyi, otti kontaktia ja leikki.

Ruttu oli ottanut sopivasti kierroksia tätä katsellessa ja seuraamiset olivat oikein innokkaita. Seuraamisesta otettiin kaksi maahanmenoa, teräviä ja hyviä. Lopuksi eteenmeno loppupalkalle, ja leikkiä, ja Ruttu jaksoi leikkiäkin aika kivasti!

Myös lenkeillä on Rutun kanssa otettu leikkiä ja seuraamisia, fiilis on alkanut nousta sen suhteen. Ja ruokaa varten on pitänyt noutaa, pienempi kapula nouseekin taas oikein nätisti luovutusasentoon :D