Ruttu on saanut paikallaolotreeniä kätevästi, kun olen hakenut aamun lehtiä postilaatikolta. Koira ovelle paikallaoloon, itse nurkan taakse postilaatikolle ja takaisin. Kaikkialla näitä treenimahdollisuuksia löytyykin!

Eilen treenasin koirat abc:n pihalla, aika kivat rekkahäiriöt tulikin! Lommon kanssa treenattiin vähän sivummalla, ja penikka keskittyi ihan mahtavan hyvin (tosin se oli vähän flegmaattinen, mutta parempi vielä niin). Perus sivulletuloja, liikkeestä maahanmenoja, paikallamakuuta ja seuraamista. Ei tarvinnut pitkään hinkata, kun hommat onnistuivat niin hyvin.

Rutun kanssa treenasin hälyisämmällä kohdalla, mutta Rutulla oli hieno vire. Seuraamisia (käännöksiä) treenattiin, ja näissä pitäisi jonkun olla korjaamassa omia pakkoliikeitäni. Sitten tehtiin jäävät liikkeet, seisomisia hinkattiin vähän useammin siten, että heittelin nameja pysähtymisestä. Ja lopuksi pitempi noudon palautus, eli Rutulla oli kapula suussa, kun kutsuin. Lähtö laukalla, ja siitä kehut ja palkat. PItää muistaa noutotreeneihin ottaa naksu mukaan, saa merkata paremmin sitä laukkaa, tai mitä sitten treenaakin.