Sairastelujen ja muuttohässäkän jälkeen pääsin vihdoin treeneihin Lommon kanssa maneesille. Lommo olikin into piukassa, ja kun aloitettiin paikkamakuut, se oli aika täpinöissään. Pari minuuttia oltiin alo-tyyppinen paikkamakuu ja vaikka se oli vähän levoton, pysyi kuitenkin. Pysyi, vaikka Kirsi kävi korjaamassa Jaroa vieressä ja vaikka taisikin vähän vinkua pari kertaa (?).

Treenit tehtiin heti paikkamakuun jälkeen. Ensin odotettiin että Lommo on aloitteen tekevä osapuoli ja se sai mut toimimaan sivulletulolla tällä kertaa. Hetki meni ennen kuin se tajusi, mutta tekihän se useamman karran ihan passiivisella odotuksella hienoja sivulletuloja. Ja siitä pallopalkkaa. Sitten ruutua, jota aluksi ajateltiin tehdä porokoiraongen avulla, mutta sehän ei ollenkaan Lommoa sytyttänyt, vaikka lujaa sinne juoksikin. Kokeiltiin sitten namipurkilla ja tämä toimikin paremmin. Pari kertaa niin, että jätettiin purkkiin ruokaa yhdessä ja kerran niin että Hertta laittoi ruuat purkille niin ettei koira nähnyt. Tämä toimikin loistavasti. Sitten hyppyä ihan kokeenomaisesti käskytyksen kanssa. Ensimmäisellä kerralla mokasin ja sanoin väärän käskyn (pitää sanoa odota, niin koira jää seisomaan!), toisella kerralla meni oikein vaikka kävelikin pari askelta. Kolmannella palkkasin seisomisesta heti lentävällä nakilla. Sitten vielä luoksetuloja, ensin vahvistin loppuasentoa kädet edessä, lopuksi pitkä luoksetulo loppuasentoon saakka. Tosi kiva into päällä ja mukavaa oli muutenkin. Kiitos myös treenin vetäjälle :D 

Lopuksi käytiin kelpien kanssa lenkkeilemässä ja koirat olivat oikein asiallisia.