Lommon kanssa oltiin taas pienryhmätreeneissä lauantaina. Lommo oli oikeastaan aika pätevä pikkukoira.

Aloitettiin paikkamakuulla, hyvin meni ja Lommo oli tosi rauhallinen. Yksilövuoro oli sitten viimeisenä. Tehtiin seuraamisessa juoksuun ja kävelyyn siirtymisiä ja saatiin Reetalta hyviä neuvoja palkkaamisesta ja muutenkin. Hihnassa juoksuun lähtiessä paikka pysyi paremmin, jospa treenataan näin pari kertaa, että saadaan siihen varmuutta. Palkkaa vasemmasta kädestä lähelle ja pallopalkka vasta vapautuksen jälkeen. Vapautusta pitää muistutella taas itselle, luistan siitä hirveän helposti.

Sitten kierrettiin tolppaa (uutta tolppaa) muutaman kerran, hyppyeste oli vähän liian lähellä, kun se piti käydä hyppelemässä muutaman kerran... Sitten otettiin hyppyä ihan luvan kanssa. Kokeiltiin miten alokasluokan hypyp menisi ja menihän se, odota-käskyllä seisominen esteen takana oli hyvä (palkkasin siitä namia heittämällä). Ja viimeiseksi tehtiin siten, että siirryin koiran sivulle ja palkkasin siitä. Meillähän olisi tässä hyppyliike valmiina ;)

Loppuun luoksetulon loppuasentoja (kädet edessä mutta kädet eivät liiku!) ja pitkä luoksetulo. Pitkät luoksetulotkin pitää nyt ruveta tekemään loppuun asti useammin, sillä Lommo himmaa (mitä en itse ole edes huomannut) ja jää odottamaan palkkaa. Eli palkka vasta loppuasennosta -> mitä lujempaa loppuasentoon sitä nopeammin palkka tulee. Mukava taas treenata pätevässä ohjauksessa.