Olipa ensimmäinen kerta kun oikein tuntui jännittävän ennen toko-koetta. Yleensähän sitä vaan on menty nolaamaan itseään pahimmassa tapauksessa, mutta nyt myös joukkuekaverit olisivat saaneet osansa. Eikä jännitystä lieventäneet viime aikojen penkin alle menneet treenit...

Me oltiin saatu numero 7 ja oltiin suoritusvuorossa kai kolmantena poisjääntien vuoksi, mistä oltiin enemmän kuin tyytyväisiä. Lämpötila ei aamu 9 ollut vielä kuin ehkä 24-25C, kun iltapäivällä oltaisi oltu kyllä jo ihan nuutuneita. Eikä ehtinyt päivän mittaan kerätä sitä jännitystä sen enempää, vaan pääsi katsomaan rauhassa muiden suorituksia.

Ensimmäisessä ALO kehässä oli luoksepäästävyys ja paikkamakuu. Lommo pysyi nätisti muun vierellä luoksepäästävyydessä, mutta tuomari tulkitsi taaksepäin kallistumisen "arkuudeksi". Ihan hyvin koiralle, joka yleensä tahtoo mennä tuomaria vastaan että hei, voisitko rapsuttaa... Paikkamakuu oli tosi hyvä, mutta tarvitsi kaksi käskyä ylöstuloon.

Toiseen kehään mentiin palkkapurkin kautta, ehdittiin viritellä sopivasti ja koira oli ihan mukavalla tuulella. tässä kehässä kytkettynä seuraaminen, liikkeestä seisominen ja hyppy. Seuraaminen kytkettynä oli sellaista normaalia tasoa. Ei kovin häikäisevää, olisiko jäänyt seisomaan jossain pysähdyksessä? Liikkeestä seisomiseen tarvittiin kaksi käskyä liikkeelle mutta lähti ihan kivasti toisella käskyllä. Pysähdys lienee hyvä. Hyppyynkin tarvittiin kaksi käskyä, pentuinnolla hyppäsi ja "odota" käsky tuli vähän myöhään. Sitten joku haju tuli koiran nenään ja liikutti etupäätä paikoiltaan. Pysyi kuitenkin ja käskystä sivulle.

Kolmanteen kehään mennessä sain myös hyvän fiiliksen päälle, mentiin melkein heti ensimmäisen päätyttyä. Tässä seuraaminen vapaana, maahanmeno ja luoksetulo. Seuraaminen jälleen samanlaista, Lommon normaalia tasoa eli ei häikäisevää. Väljää ja taisi vähän olla sekoilua joko käännöksessä tai muussa. Pysyi kuitenkin mukana. tokoSM-normal.jpgKuva Emilia Lehikoinen

Maanamenon liikkeellelähtöön varmaan taas kaksi käskyä, ja jäi seisomaan, toisellä käskyllä istui. Höh. Vielä lämmitellessä meni innolla maahan. Olin ehkä itse jotain muuta kuin normaali. Viimeisenä luoksetulo ja lähti normaaliin tapaansa n. sekunti käskyn jälkeen mutta ihan täpöllä. Vähän jännitti, kun vaihdettiin loppuasento sivulle tuossa talven aikana. Ja eihän se suoraan sivulle tullut vaan tuli n. metrin päähän siihen sivulle seisomaan (näki taas jotain takana, mitä jäi katsomaan. Toisella käskyllä jonkunlainen perusasento kuitenkin.

tokoSM_luokse-normal.jpgKuva Emilia Lehikoinen

Luoksepäästävyys 9

Paikallamakuu 9

Seuraaminen kytkettynä

Seuraaminen vapaana

Liikkeestä maahanmeno 0

Liikkeestä seisominen

Luoksetulo

Hyppy 5

Yleisvaikutelma 7,67

Yhteensä 131,67 ALOIII ja sijoitus 72/86

Mukava päivä ja ihanaa kannustusta kaikilta tutuilta!