Oli taas hyvä fiilis treenata ja kelikin suosi.

Rutulla oli 3 maalimiestä ja yksi tyhjä pisto. Ensimmäinen maalimies näyttäytyi, sinne mentiin lujaa ja reippaasti. Haukku oli vähän innokasta... Toinen maalimies löytyi hienosti suht hyvällä pistolla (sen, mitä näki), ja haukut oli hienoja, pyysin Rutun sivulle ennen kuin päästin palkalle. Kolmantena oli tyhjä, ja tyhjässä metsässä (ei vanhoja piiloja sillä alueella) pisto meni loistavasti, upposi tarpeeksi syvään, ja tuli takaisin kutsusta. Viimeisellä maalimiehellä sitten Ruttu sai suoran palkan ja kovasti kehuja, hyvin se teki töitä, vaikka vauhtia voisi olla enemmän...

Lommolla oli treeni, jossa jokainen maalimies toi koiran nakkien avulla pois metsästä. Ensimmäiseltä maalimieheltä haettiin haju, mutta Lommolla ei ollut kyllä mitään muistikuvaa kun olin sitä lähettämässä. Pari kertaa sain sen lähetettyä oikeaan suuntaan, mutta sitten se lähti väärää etukulmaa kohti ja nosti sieltä maalimiehen. Tulo keskilinjalle onnistui kuitenkin mainiosti ja sitten alkoi pistotkin onnistua. Uudella lähetyksellä ensimmäinenkin etukulma löytyi hienosti, ja kaksi muutakin pistoa olivat ihan mallikkaita. Ja käytös maalimiehellä oli esimerkillistä. Alkuhäröilyn kun saa vielä pois, niin homma sujuu kuin elokuvissa. Tähän ruvetaan käyttämään nenän aukaisua ennen alueelle tuloa, katsotaan, alkavatko pikkuherneet hoksaamaan paremmin, mitä ollaan tekemässä.

Lopuksi tytöt pääsivät lenkillä Sonetin kanssa, ja varsinkin Lommo taisi saada vähän liikuntaa, se nimittäin nukkui sitten koko illan... Liekö myös haastavat treenit olleet väsymykseen syynä ;)