Koetta ajatellen olin suunnitellut Rutulle jäljennostotreenit, mikä ei ollutkaan kaikkein helpointa toteuttaa puistossa, hyvin se silti onnistui. Ruttu teki kaksi jäljen nostoa, ensimmäisen vasemmalle. Lähti lähetyksestä vähän vasempaan, josta ohjasin sitä liinalla etenemään suoraan. Linja parani ja Ruttu pysähtyi jäljeen kuin seinään. Tarkisti vähän takajälkeä (koiran mitan) mutta lähti sitten ilman apuja jäljestämään oikein tarkasti. N. 30 m päässä ollut keppi nousi varmasti. Toinen nosto oli oikeaan, eteneminen janalla oli parempi, eikä oikeastaan tarkistanut takajälkeä lainkaan. Jäljesti tarkasti ja lopulta oli iloinen yllätys, kun puskasta, jonne jälki loppui, olikin Merja odottamassa. Siihen vielä hieno ilmaisu ihan automaattisesti.

Lommolle oli kahden kulman jälki, jossa oli tien ylitys, nameja koko matkalla (mikäli linnut eivät olleet syöneet kaikkia...?). Jäljen nosto onnistui vasta toisella yrittämällä, tiedän ainakin, mitä seuraavaksi harjoitellaan. Jäljestys oli alkupätkällä vähän epävarmaa, johtui varmaan harjajäljistä, joita näytti tulleen jäljen päälle. Ensimmäisessä kulmassa harhautui jäljeltä, mutta jäljen nostosta tuli palkaksi keppi melkein heti. Siitä tien ylitys, jonka jälkeen oli keppi, jonka Lommo kiersi n. puolen metrin päästä. Pian tämän jälkeen oli kulma, jossa Lommo tarkisteli kamalasti ja lopulta palasi kepin kohdalle, olin kuitenkin ehtinyt jo ottaa kepin taskuun :( Eli olisi pikkuinen ilmaissut senkin lopulta. Kullman jälkeen nosti jäljen kuitenkin lopulta ja jäljesti loppupätkän oikein tarkasti!