Sunnuntaiaamuna suunnattiin hakumetsään etsimään kadonneita, mikä osoittautui haasteelliseksi tällä kertaa, sillä metsässä oli aivan tyyntä ja maasto oli hyvin kumpuileva.

Ensimmäinen maalimies piti olla helppo nakki etukulmassa, sillä Ruttu otti hajun jo keskilinjalle mennessä. Keskilinjalta koira lähti kuitenkin alueen keskustaa kohti notkon pohjalle, ja kierteli siellä kuin ei olisi tajunnut hakemisesta tuon taivaallista. Tuloksettoman juoksentelun päätteeksi sain Rutun kuitenkin keskittymään lähetykseen, ja vihdoin maalimies löytyi. Toiesta etukulmasta piti tulla haju edes jotenkin keskilinjaa kohti, mutta äänimerkistä huolimatta Ruttu harhautui pahasti alueelta ohi. Lopulta tämä maalimies näyttäytyi haamuna, ja silloin vasta ukko löytyi.

Suunnitelmaa piti siis muuttaa vaikean kelin (ja jonkun mystisen koiransekoitusefektin, jota metsä oli tulvillaan) vuoksi ja seuraava maalimies oli lähellä ja antoi ääniavun. Tänne mentiinkin jo suoraan ja ilmaisu oli mallikasta. Ja maalimies oli vielä hajuttomalla puolella rinteessä. Viimeinen maalimies otettiin vielä superpalkalla ja näkölähdöllä, ja tähän oli hyvä lopettaa tämä vaikea treeni. Ja toivotaan seuraavaa kertaa varten pientä tuulenvirettä.

Lommo sai löytää kolme maalimiestä näkölähdöillä, kaikki otettiin sille helpommalle puolelle, ja helpolta se näyttikin. Kaikki ukot löytyivät ja olivat superkivoja. Kun vaan takapää pysyisi vielä koiran mukana kun hurjan pitkä häntä meinaa sitä peppua pyörittää niin kovasti kun maalimiehen haju tulee nenään... Kaikilla muilla koirilla olikin vaikeuksia tänään saada vainua, paitsi meidän pätevällä Lopsu-penskalla. :D