Eilen sitten vietettiin iltaa hakumetsässä.

Lommolle olin suunnitellut kahden maalimiehen treenin, ideana se, että se malttaa olla maalimiehellä. Taktiikka oli kuitenkin väärä. Se oli oikein rauhallinen ensimmäisellä maalimiehellä, söi namit ja sitten jatkettiin seuraavalle. Lähdössä se oli oikein keskittynyt ja maalimiehellä jälleen rauhallinen, kunnes tulimme koko sakillakatsomaan ja palkkaamaan. Siitähän Lommo innostui, ja lähti juoksentelemaan. Kun lopulta sain sen kiinni, todettiin, että tämä ei ollut oikea taktiikka rauhalliseen maalimieskäyttäytymiseen. Seuraavaksi otetaan useita maalimiehiä (vaikka 5) ja koira saa juosta lyhyen liinan kanssa, josta se on helppo pysäyttää jos tuntuu että meinaa karata. Ja maalimies voi syötellä paluumatkalla vielä nameja. Myös luoksetulotreeniä maalimieheltä voisi harrastaa.

Rutulla oli 3 maalimiestä ja yksi tyhjä. Ensimmäisellä joutui haukkumaan, kunnes tulen luokse, vähän haukku katkesi kun pääsin melko lähelle, sitten onneksi jatkoi, mistä pääsi palkkaamaan. Tyhjä oli melko hyvä, tuli luokse ja pääsin palkkaamaan ja lähettämään toiselle maalimiehelle. Lähtö oli aivan vino, mutta tällä kertaa ei ollut korvia mukana, eikä tullut pyynnöstä takaisin. Teki kuitenkin hommia ja löysi ukon, nyt ilmaisut olivat paljon paremmat. Viimeinen pisto maalimiehelle meni harjateen yli, eteneminen oli mainion suora (apuna tässä oli polun tapainen), hyvä päätös siis treenille. Myös Rutulle pitää muistaa joku kerta ottaa niitä luoksetulotreenejä maalimieheltä.