Tulipa taas hyvä mieli treeneissä vaikka väsytti kovasti lähtiessä.

Molemmille oli suunniteltu vain pikkutreeni, mikä oli ihan sopiva. Lommo aloitti haukuilla, tosi hyvin irtosi ääni heti alkuun (verrattuna viime kertaan, kun ei meinannut ääni aluksi aueta ollenkaan). Ensimmäinen maalimies oli etukulmassa valmiina, hyvä eteneminen ja hienot haukkusarjat. Tästä yliheitto, jossa ohjaaja vähän meinasi sählätä (pyörin kuin tuulimylly...) mutta koira lähti pistolle hyvin ja eteni ok. Jälleen hyvät haukut. Myös täältä tuli hyviä ilmaisusarjoja. Jälleen yliheitto, jossa koira viuhahti takaa, mutta jälleen eteni hyvin ja ukko löytyi. Hyviä pistoja ja onneksi koira osaa homman, kun ohjaajalla on vähän vaikeuksia ;)

Rutulla oli vain kaksi maalimiestä, joista ensimmäinen oli valmiina, siellä ilmaisua kunnes saavuin paikalle. Koira rupesi ihmettelemään, miksei palkkaa tule, kun tulin koiran viereen. Odotettiin sitten että haukku alkaa uudestaan, ja siitä palkka. Toinen oli jänis yliheiton jälkeen, mikä onnistuikin hyvin, mutta jänis oli niin nopea (ja ylämäessä) että Ruttu ei meinannut saada kiinni :D hyvä into tästä kuitenkin koiralle tuli, se olisi vielä tehnyt lisääkin hommia.